Moduulityöaika vaatii oikeat työkalut toimiakseen

Katrinan Moduulityöaika-lisäosa tarjoaa moduulityöaikaa käyttävälle seurakunnalle helpon ja älykkään suunnittelu- ja raportointityökalun. Mutta millaisia ajatuksia lisäosa herätti Jyväskylän seurakunnan koulutustilaisuudessa?

Vaajakosken alueseurakunnan salissa istuu suuri joukko Jyväskylän seurakunnan toimijoita, samalla kun huoneen edessä oleva kouluttaja asettelee laitteitaan kuntoon. Tilanne ei ole uusi Katrinan Jukka Tiihoselle, joka on vuosien varrella päässyt vetämään yhden, jos toisenkin Katrina-ohjelmistoihin liittyvän koulutuksen. Tällä kertaa aiheena on Moduulityöaika-lisäosa, jonka osalta kyseessä on poikkeuksellisesti sekä esittely- että koulutustilaisuus samalla kerralla. Katrinan Moduulityöajan Tiihonen näkee ennen kaikkea selkeyttävän moduulityöaikaa toteuttavien seurakuntien käytäntöjä.

– Moduulityöaika-lisäosa saadaan helposti palvelemaan paikallisten neuvotteluiden myötä sovittuja moduulityöaikakäytäntöjä. Lisäosaa käyttämällä tietoa ei myöskään tarvitse kirjata kahteen kertaan, vaan hommat hoituvat sutjakasti.

Vaikka Vaajakoskella ollaan uuden äärellä Moduulityöaika-lisäosan kanssa, on ominaisuus ollut kuitenkin käytössä jo syyskuusta 2019 lähtien. Tuolloin Joensuun seurakuntayhtymä otti lisäosan käyttöönsä ensimmäisenä toimijana. Käyttäjät kertoivat kalenteriyhteyden olevan edellytys toimivalle moduulityöaikajärjestelmälle, joten kuuntelimme heitä. Tällä hetkellä Katrina Moduulityöaika on ainoa kalenteriyhteyteen suunniteltu ratkaisu, joka täyttää moduulityöaikaa toteuttavan seurakunnan tarpeet.

Työntekijöille käytettävyys on kaiken avain

Entä mitä alkamaisillaan olevan koulutustilaisuuden osallistujat ajattelevat Katrinan Moduulityöajasta? Yksi asian kanssa paljon tekemisissä ollut henkilö on Jyväskylän seurakunnan kirkkoherra Arto Viitala, joka näkee lisäosan korvaavan entisen tuntikirjaustavan, joka hänen mukaansa on epäsopiva moduulityöajan kirjauksiin.

– Ensivaikutelma on ollut se, että tämä on juuri sellainen, kun on toivottu. Tietysti vielä opetellaan käyttöä, mutta kyllä se lupaavalta vaikuttaa, toteaa Viitala lisäosasta koulutuksen tiimellyksessä.

Vitec Katrinan toimintamalleista tiedustellessa Viitalan vastaus on yksiselitteisen selkeä.

– Mun mielestä se on tässä erinomaista, että meidän kehittämistoiveet on huomioitu.

Kirkkoherra Viitalan ja monien muiden lisäksi paikalla olivat myös nuorisotyönohjaajat Marjo Nieminen ja Mikko Haapasaari, joille moduulityöaika liittyy päivittäiseen perusarkeen. Molemmat ovat verrattain tyytyväisiä siihen, mihin suuntaan Katrinan Moduulityöaika on käytäntöjä vienyt.

– Moduulityöaikaa ei olisi alkuperäisellä järjestelmällä pitänyt ottaa käyttöön lainkaan, mutta uusi lisäosa on erittäin hyvä. Moduulit saadaan laskettua helposti yksien kalenterimerkintöjen ansiosta, pohtii Haapasaari innostuneena.

Nieminen on samoilla linjoilla ja etenkin toimintojen selkeytyminen nousee esille vahvana teemana.

– Ennen joku saattoi hämääntyä, kun tiedot täytyi kirjata moneen eri paikkaan, toteaa Nieminen esitellessään Moduulityöaika –lisäosaa edessä olevalta läppäriltään.

Toteuttaako seurakuntanne moduulityöaikaa ja haluaisit saada lisätietoja Katrinan Moduulityöajasta ja sen soveltuvuudesta käyttöönne? Voit tiedustella lisätietoja Katrinan asiantuntijoilta.

myynti@katrina.fi

010 207 2113

Kategoriat